sdp_ruusu_2020_aariviivoilla_rgb-nettikayttoon (1)

Suomen Yrittäjien Albert Mäkelän mielestä työntekijöiden ja työnantajien on oltava lain edessä yhdenvertaisia (LK 10.4.). Otaksun, että tällä Mäkelä viittaa työlainsäädännön järjestäytymättömiä työnantajia koskevaan paikallisen sopimisen kieltoon. Tätä kieltoa Orpon hallitus on kumoamassa. Minusta on aiheellista kyseenalaistaa väitteitä, jotka eivät kestä lähempää syy-seuraussuhde tarkastelua.

Jos oikeus paikalliseen sopimiseen laajennetaan ilman että samalla kiinnitetään huomiota seurauksiin, toimitaan vastuuttomasti. Suomen Yrittäjät on yhdistys siinä missä muutkin. Ihmettelen miksi yhdistyksessä ei pyritä vaikuttamaan niin että mahdollisimman moni työnantaja järjestäytyisi oman alansa liittoon. Järjestäytymällä pystyy vaikuttamaan sopimuksiin ja saa sopimuksien edut vastuiden lisäksi. Haluaako Suomen Yrittäjät profiloitua uskottavampana edunvalvojana kuin liitto? En keksi muuta syytä systemaattiselle ammattiyhdistysliikkeen heikentämispyrkimykselle.

Paikallinen sopiminen on ollut mahdollista ja ahkerassa käytössä jo toista vuosikymmentä työehtosopimuksien puitteissa. Jokainen tes-kierros peilaa omaa aikaansa ja sopimuksiin on tullut vuosien varrella rutkasti lisää paikallisen sopimisen mahdollisuuksia. Tähän peilaten meillä pitäisi olla jo hyvä noste firmoissa työllisyyden ja tuottavuuden suhteen, onhan paikallista sopimista niin kauan rummutettu yritysten menestyksen ihmelääkkeenä.

Sanoisin, että sekaan vaan sopimaan ja nauttimaan sadosta. Rahasta sen ei pitäisi olla kiinni. Esimerkiksi Teknologiateollisuus ry:n jäsenmaksu on 0,07% yrityksen edellisen kalenterivuoden maksamasta palkkasummasta luontoisetuineen. Vähimmäisjäsenmaksu on 500 euroa vuodessa. Jos Suomen Yrittäjien ay-vastaisuus kumpuaa pelkästä ideologiasta niin se vasta vastuutonta onkin. Meillä ei olisi nyt varaa tällaiseen juntturointiin.

Tytti Pernu

JAA SIVU