Matti Johannes Luopajärvi kirjoitti Kalevassa 30.1 näkemyksiään ammattiliitoista ja niiden tarpeellisuudesta. Rohkenen olla Matin kanssa eri mieltä esimerkiksi siitä, että liittoja ei enää tarvita. Päinvastoin nyt niitä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Järjestäytymällä oman alansa liittoon työntekijät turvaavat selustansa työmarkkinoilla myös tulevaisuudessa. Vaikka Matti on aikanaan ollut ilmeisesti hyvä työnantaja niin se ei lohduta niitä työntekijöitä, jotka joutuvat luovimaan nykyisessä pätkätöiden ja halpuutuksien viidakossa. Veikkaanpa että kovin moni ei ole halukas neuvottelemaan itse omia työehtojaan vain lainsäädäntö perälautanaan. Kun meidän lapsemme menevät ensimmäiseen työpaikkaansa, he allekirjoittavat työsopimuksen, jossa viitataan alan tessiin eli työehtosopimukseen. Niin juniorit kuin senioritkin voivat turvallisin mielin raapustaa puumerkin sopimuspaperiin, tietäen että perusasiat ovat kunnossa. Tes, ja varsinkin yleissitova sellainen on liittoon kuuluvan paras jäsenetu! Jäsenetu, jonka eteen tehdään ammattiliitoissa töitä hartiavoimin.
Mitä tulee koko Suomen etuun, ammattiliitot ovat monesti osoittaneet toiminnallaan enemmän yhteiskuntavastuuta kuin toinen osapuoli eli työnantajat. Ammattiliitot ovat aina olleet valmiit neuvottelemaan ja tarvittaessa sopimaan hankaliakin sopimuksia. Mitä tekee toinen osapuoli eli omistava taho aina kun mahdollista? Kipeitä, tavalliseen palkansaajaan osuvia ratkaisuja, joista saadaan maukas pikavoitto jaettavaksi omistajien kesken. Ja mikä naurettavinta, sama virhe tehdään kerta toisensa jälkeen. Vai onko Suomen velkaantuminen nyt kääntymäsää laskuun, kun on kunnon isännät ohjaksissa? Ei ole. Arkadianmäellä on menossa varsinaiset omistajien Hullut päivät. Raskaasti ideologisilla rattailla ajava Orpon hallitus suunnittelee toteuttavansa koko joukon toimenpiteitä, jotka heikentävät palkansaajan asemaa tässä yhteiskunnassa. Näillä eväillä ei Suomea suosta nosteta. Työllisyyttä ja tuottavuutta ei paranneta yksipuolisella sanelulla. Me tarvitsemme toisiamme ja luottamusta toisiimme. Toivotan Matille mukavia eläkepäiviä.
Tytti Pernu
Teollisuusliiton jäsen